The week after my release from the hospital and the guide to becoming a Neo-pirate...

Rakastuin, rakastin ja rakastan sitä tunnetta, kun hän löysi minut, ja valloitti ja otti omistus
himoissaan omakseen.  Hän pyöritti hulttio pojasta, kuin kylän paras seppä konsanaan, nuken tunteilla varustetun version parantumattomasti sairaasta hylystä.

Kun havahduin nyljettynä, kytevänä ja kalman rappeuttamana, sielun ja kehon–tämän kieroutuneen yhdistelmän–irvikuvana, saapui hän luokseni. Mukanaan hänellä oli sylillinen kaikkea sitä, mitä jokainen luulee onneksi.

Hän oli ollut myymässä sitä torilla viiden euron kilohintaan, mutta nähdessään sairaalloisen ja rappeutuneen olento paran eli minut, kohdisti hän viekkaan sulavan ja puhtaan mielenkiintonsa ja koko täyteläisesti lämmittävän empatiansa minuun. Toivosta luopuneeseen, joka antoi kohtalon oikkujen ja itsesäälin runnoa, sisällään kehittyvän ja kytevän voiman.

Puhkuen ja pursuen korvista asti valuvaa varmuutta, hyökkäsi, nyt niin vahva, ryökäle tuota autuuden hellää huomaa vastaan. Täysin tietämättömänä siitä, että tuli aloittaneeksi raakalaismaisen kemiallisen sodan.
En tosiaankaan tiennyt mihin olin ryhtynyt, kun päätin kokeilla, sairaalassa kertyneen henkisen vahvuuden, rajoja. Sen tosin tiedän, vatsan pohjia myöten, että tästä joko saadaan kaikki materiaali mitä kaipaan, kun taas – tasapainon maailmassa, jossa on aina ainakin kaksi tulosta, jokaista ajatusta tai tekoa kohden – vastapainona toimii vaihtoehto B...









Varasta kaikki vippimassit niinku kunnon luuseri ja painu vittu merille, totesi hän ajtuksissaan... Merirosvon julkea, oikukas ja lyhytnäköinen ideologia sai hänestä otteen, paremman puutteessa. Se ennen niin ihanan rakastettava tunne, jolle olin vannottanut valaa ikuisesta yhteiselosta, oli kadonnut kuin korkean laatuluokan pieru saharaan konsanaan. Sisäinen viikinki, merirosvo, punkkari, häirikkö, nisti, BOO, sai minusta täyden otteen. Tähän kiipeliin en joutunut yksin vaan vein mukanani sen tunteen niinkin ihanan. Tunteen, jota olin alkanut kutsua nimeltä. Niin puhtaan kaunis se oli. Nimesin sen Michelleksi, mutta nyt hänkin oli Terrorin, ilkivallan ja sadomasokismin tai sadismin kynsissä. Epäinhimillisen kauhun, raivo ja totaalisen armottomuuden pauloihin.

 Lyö tyhjää, kolinan ja pulinan jälkeen. En osaa sanoa enää mitään. En, siitä huolimatta, yksinkertaisesti pysty pitämään turpaani kiinni, kun olen hyvällä tuulella tai päihtyneenä. Usein molempia. Vähintäänkin hämilläni lähdin jälleen ostamaan uutta erää erinäisiä päihteitä lainarahoilla joita minulla ei ollut tarkotus koskaan palauttaa. Loinen, piraatti, moraaliton voro, läpimätä parasiitti, tai jotain muuta vastaavaa. Mitä itse haluaisit. Helpoimman tien onneen? Se lysti maksaa pitkän pennin ja hilut päälle...

Jimi